Yrityksestä
Marimekko on suomalainen tekstiili- ja vaatetusalan designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiö suunnittelee ja valmistaa korkealuokkaisia kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin sekä vaatteita, laukkuja ja muita asusteita.
Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Tuotteita myydään noin 40 maassa. Vuonna 2011 Marimekko-tuotteiden brändimyynti oli noin 170 miljoonaa euroa ja yhtiön liikevaihto 77 miljoonaa euroa. Vuoden lopussa Marimekko-myymälöitä oli 90. Yhtiön keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Amerikka, Pohjois-Eurooppa ja Aasian-Tyynenmeren alue. Konsernin palveluksessa on noin 430 henkeä. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
































